Eräänä heinäkuun helteisenä päivänä loikoilin terassille kantamallani sijauspatjalla suurten puiden varjossa (helteiden takia ei voinut muuta kuvitella tekevänsä), kun yhtäkkiä joku vilahti yläpuolelleni koivun latvaan. Se oli täydellinen hetki ja tilanne: lepoasento ja käden ojennuksen päässä kamera! Vaaka-asennostani tallensin tällaisia:
![]()
![]()
Sama kuva. Siellä se jokin on, mutta mikä?
![]()
Tuulihaukanpoikanen, joka oli vasta hiljattain lähtenyt pesästä! :D
![]()
![]()
mutta se ei välitä minusta, vaan alkaa sukia itseään. Poikanen menee jokaisen sulan ja höyhenen läpi, yksi kerrallaan.
![]()
![]()
![]()
Välillä tuulihaukan on vilkaistava minuakin. Selusta (ja alusta) on aina pidettävä pedattuna. Eikö ole ihmeellistä miten haukan varpaat näyttävät aivan koivun kukinnoilta/siemeniltä?
![]()
Nämä ovat taas näitä ”Kuka on missä vai onko ketään missään?” -kuvia, joita tykkään harrastaa. ;) Tästä kuvasta pitäisi siis löytää joku onnistunut maastoutuja. Löydätkö? :)
En ikinä lakkaa ihailemasta eläinten kykyä sulautua maisemaan. Se on jotain käsittämätöntä.
En ikinä lakkaa ihailemasta eläinten kykyä sulautua maisemaan. Se on jotain käsittämätöntä.
Haukka on tietoinen, että olen sen alapuolella...
Huikeaa tasapainoilua.![]()
![]()
Sukimishetki kesti kymmenisen minuuttia. Sitten haukka lähti.
(Ja jollakulla oli kädet ihan maitohapoilla painavan kameran pitelemisestä.)